
Minusta
Olen nuoresta asti rakastanut kirjoittamista ja jossain vaiheessa päätin, että haluan kirjoittaa myös muillekin kuin vain itselleni. Kirjoittamisen lisäksi olen myös aina tykännyt lukemisesta, ja lempi genrejäni ovatkin romantiikka, fantasia ja kaunokirjallisuus. Ihan ensimmäinen kirjasarja joka koukutti minut täysin oli Harry Potter, jolle löytyy edelleenkin erityinen paikka sydämessäni.
Harrastuksina minulla on näiden kahden lisäksi valokuvaaminen ja leipominen joita tulee harrasteltua aina silloin kun aikaa riittää. Valokuvauksen olen aloittanut joskus yläaste aikoina kun sain ensimmäisen järjestelmäkamerani, jolloin kuvasin eniten luontoa. Nyt olen siirtynyt enemmän ihmisten ja asetelmien kuvaamiseen, ja nautin myös itsekin olla kuvattavana.
Leipominen on tullut itselle tärkeäksi vasta näin aikuisiällä, nuorena en koskaan oikein välittänyt kokkaamisesta tai leipomisesta. Tykkään kokeilla paljon uusia reseptejä, sekä oppia uusia ja parempia tekniikoita.
Täällä kirjoittelen minun ja miesystäväni Manun elämästä, sekä myös muista minulle tärkeistä asioista.

© Janina Korkia-Aho