top of page
  • Writer's pictureEmilia Koivumäki

Twix keksit

Nämä keksit on tehty kinuskikissan ohjeen mukaan.


Tänään vuorossa olisi Twix keksien tekoa, joita kokeilin ensimmäisen kerran tehdä meidän tupareihin. Manu ei ole mikään suuri makean herkkujen ystävä, mutta nämä maittoivat paremminkin kuin hyvin. Sen lisäksi nämä ovat erittäin helpot ja nopeat tehdä!


Ihan ensimmäiseksi mittasin kaikki ainekset kulhoihin josta ne olisi helppo lisätä taikinaan eikä joka välissä tarvitsisi olla erikseen mittailemassa aineksia. Toiset taas tykkäävät ottaa ainekset sitä mukaan esille kun niitä tarvitaan, tapoja on siis monia!

Seuraavaksi voi laitettiin kattilaan ja sulatettiin siten että se kiehahti. Tämän jälkeen siirsin kattilan pois liedeltä ja kaadoin sinne molemmat sokerit.

Sokerit sekoitettiin voihin ja annettiin hetken aikaa sulaa. Tämän jälkeen taikinaan lisättiin vaniljauute.


Seuraavaksi taikinaan sekoitettiin reippaasti muna.

Seuraavaksi yhdistettiin kuivat aineet ja ne sekoitettiin muutamassa erässä taikinaan. Itse olen tottunut käyttämään jauhosihtiä ettei tule turhan suuria paakkuja ja tällöin taikina on helpompi sekoittaa tasaiseksi.


Kun olin saanut sekoitettua jauhot kunnolla taikinaan, siirsin sen erilliselle lautaselle ja annoin jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Tällöin suklaahiput jotka lisätään taikinaan eivät sula.


Tässä välissä kun taikina viileni, oli hyvin aikaa siivota keittiö sillä vaikka tykkäänkin pitää kaiken siistinä, leipoa en osaa tekemättä yhtään sotkua. Keittiörätti siis heiluu useamman kerran aina kun leivon tai kokkaan.


Annostelin taikinan kahden lusikan avulla nokareiksi pellille ja laitoin kuusi nokaretta per pelti.


Itse pidin keksejä uunissa noin 7min, mutta tämä on hyvin paljon kiinni unista. Keksien on tarkoitus jäädä hieman pehmeiksi jotta niihin saadaan painettua twix palat. Ensimmäinen pelti epäonnistui hieman, sillä annoin keksien olla pikkasen liian kauan uunissa ja niistä tuli vähän liian kovia, mutta onneksi se ei makuun vaikuttanut. Loput pellit onneksi onnistuivat todella hyvin.


Twix palat tulisi laittaa heti uunista pois ottamisen jälkeen kun keksit ovat vielä kuumia, sillä viilentyessään ne alkavat kovettumaan. Koristelun jälkeen annoin keksien kovettua hetken aikaa pellin päällä, ennen kuin siirsin ne erilliselle lautaselle.

Tässä olisi lopputulos millaiset minun tekemistä twix kekseistä tuli.

Itse tykkään todella paljon näistä kekseistä mutta ne ovat todella makeita, joten niitä ei voi syödä montaa putkeen. Toisaalta tämä on myös hyvä asia koska tällöin keksejä riittää pidemmäksi aikaa!


Nyt kun minulla on ollut enemmän aikaa itselleni, olen lisännyt leipomista huomattavasti. Jos siis teillä on joitain kivoja reseptejä mitä kannattaisi seuraavaksi kokeilla, jättäkää ehdottomasti kommentteihin linkki ohjeisiin niin pääsen joskus niitä kokeilemaan!


Tällä kertaa minulla ei ole tämän enempää joten ei muuta kuin ensi kertaan!

75 views0 comments

Recent Posts

See All
IMG_9560 1.jpg

Hei!

Olen -98 syntynyt nuori nainen, joka rakastaa kirjoittamista ja valokuvausta. Täällä kirjoittelen minulle tärkeistä asioista, sekä jokapäiväisestä elämästäni.

  • Instagram
  • YouTube

Saa postaukset suoraa sähköpostiin!

Kiitos tilaamisesta!

bottom of page